 |
Yamato on tarinan päähenkilö. Pentumainen ja rohkea akita-koira.
Tämän isä oli erinomainen taistelukoira ja myöhemmin villikoirien johtaja. Metsästäjien tapettua Yamaton isän ja tämän lauman, pelasti Ryō sen joutumasta ammutuksi.
Yhdessä Ryōn kanssa Yamato osallistuu taistelukoiraotteluihin tähtäimessään lopullinen mestaruusottelu. |
 |
Ryō on Yamaton omistaja, joka Yamaton ollessa pieni pentu pelasti sen mestästäjiltä näiden ampuessa villikoiria.
Hän asuu isänsä ja siskonsa kanssa pienessä kylässä Japanissa ja yhdessä Yamaton kanssa he ottavat osaa taistelukoirakilpailuihin. |
 |
Hieman äkkipikainen ja joskus jopa riidanhaluinen taistelupukari Ishigaki Kosuke on Jambon omistaja ja Ryōn ystävä.
Yhdessä koiransa kanssa he ottavat osaa taistelukoirakilpailuihin.
|
 |
Jambo on pieni ja pullea bulldog, joka kuuluu Kosuke-nimiselle pojalle.
He ottavat myös osaa taistelukoirakilpailuihin, ja vaikka koira voi vaikuttaa mitättömältä osaa se kehässä (että tämän ulkopuolellakin) pistää vastustajia lakoon.
Bulldoggi menettää vasemman takajalkansa puolustaessaan Ryōta villikoirilta.
Ryōn ja Yamaton ystäviä. (Aluksi Jambo luuli Yamatoa tytöksi, kunnes Kosuken oli selvitettävä asia toista urosta halailevalle koiralle). |
 |
Kenichi asui isänsä ja koiransa Hayaten kanssa metsässä sijaitsevassa talossa(/mökissä).
He hankkivat elantonsa metsästämällä, kunnes Ryō sattui paikalla Yamaton kanssa ja hieman myöhemmin Kenichistä tuli heidän ystävänsä. Hän aloitti myös Hayaten kilpailuttamisen taistelukoiraotteluissa. |
 |
Hayaten Yamato tapaa ollessaan Ryōn kanssa metsällä.
Tällä on vasen silmä puhki ja erikoisuutena koira käyttää pientä terää aseenaan.
Hayatesta tulee sekä Yamaton ystävä että kilpakumppani. (Suurella todennäköisyydellä Hayate on Yamaton isoveli.) |
 |
Tachibana Gotō on Ryōn kova kilpailija. Hän otteluttaa Ryōn koiraa Yamatoa vastaan perheensä koiria.
Tachibanojen koirat vaikuttavat mitä vaarallisemmilta ja äärimmäisyyksiin viedyiltä, treenatuilta, hurjilta eläimiltä.
Tachibanan suurin haave on voittaa Yamato mestaruusottelussa. |
 |
Yamaton isä (Fubuki) kuului aikoinaan Zenkichi-nimiselle miehelle. Luultuaan koiran syöneen lapsenlapsensa tämä hakkasi koiran puolikuoliaaksi ja jätti metsään. (Vaikka todellisuudessa koira oli yrittänyt suojella lasta hyökänneiltä villikoirilta.)
Niinpä suuri valkoinen akita-koira vetäytyi metsään ja kokosi pian oman villikoiralauman.
Sai kuitenkin surmansa yrittäessään suojella Yamatoa metsästäjiltä, tämän ollessa vielä pentu. |
 |
Musashi on hyväntahtoinen pieni pentu joka kohtalon kautta sattuu tapaamaan Yamaton ja lopulta huonon sekä pahoinpitelevän isäntäväkensä takia asettuu Yamaton luokse asumaan.
Yhdessä uusien omistajiensa kanssa se pääsee seuraamaan otteluita ja ajautuu moniin seikkailuihin Yamato rinnallaan. |
 |
Ryōn ollessa retkellä koulun kanssa metsässä, tämä tapaa salaperäisen collien jonka mukaan Yamato seuraavana aamuna lähtee.
Koira osoittautuu Yamatolle entuudestaan tutuksi ja opettaa Yamatolle kuinka metsästetään.
Pian tämän jälkeen Yamato ja collie joutuvat tiikerin hyökkäyksen kohteeksi ja collie menettää henkensä, suojeltuaan itsepintaisesti saalistaan. |
 |
Bruiser on Tachibanan perheen koira. Tämä voittaa yhden asteen mestaruustittelinkin mutta kuolee kuitenkin Tachibanan oman koiran Blackien johdosta.
Yamatoa vastaan otellessaan koirille tulee tasapeli. |
 |
Big Hunter on yksi Tachibanan perheen taistelukoirista.
Tämä käyttäytyi raivoisasti muita koiria kohtaan ja tappoi kaikki jotka vain mahdollista. Kesken Yamaton välisen ottelun koira kuitenkin sekoaa, hyökäten yleisön kimppuun, jolloin Jambo pelastaa tilanteen. |
 |
Blackie on pahantuulinen dobermanni. Tachibana haastaa Kenichin ja Hayaten sparrausotteluun Blackieta vastaan, ja Hayate loukkaantuu pahasti.
Dobermanni myös tappaa Tachibanan perheen Bruiser-bokserin.
Kilpaillessaan Yamatoa vastaan Blackie kuitenkin häviää. |
 |
Yamato huomaa ollessaan metsällä ketunpojan, jota tämä lähtee ajamaan takaa.
Kettu piiloutuu kiven taakse mutta huomattuaan Yamaton ollessa lähellä astua ketunrautaan hyppää kettu Yamatoa päin puskien tämän kumoon. Koira luulee ketun hyökkäävän ja heittää tämän kaulasta maahan jolloin ketun oma jalka iskeytyy rautaan.
Myöhemmin Yamato pelastaa ketun metsästäjiltä ja molemmat Yamato että Ryō tutustuvat Kenichiin ja tämän koiraan Hayateen. |
 |
Kotetsu on Yamaton ensimmäinen vastustaja taistelukoirakehässä.
Tämä on yksi Tachibanan perheen koirista ja tappio saa Tachibanan vain entistä enemmän unelmoimaan Yamaton voittamisesta. |
 |
Zenkichi on Yamaton isän entinen omistaja.
Hän hylkäsi Yamaton isän aikoinaan metsään hakattuaan koiran, koska luuli että tämä oli tappanut hänen lapsenlapsensa vaikka koira oli todellisuudessa yrittänyt puolustaa tätä villikoirilta.
Aluksi hän ei voi sietää Yamatoa, mutta kun Yamato pelastaa hänet palavasta talosta alkaa pappa pikkuhiljaa ymmärtää asian toisenkin puolen. |
 |
Ryōn isä ottaa Musashin kasvatikseen ja kiintyy tähän kovasti. |
 |
Ryōn isosisko |
 |
Kenbō on pieni pisamanaamainen poika ja Ryōn ystävä. |
 |
Shige on Ryōn ystävä. Häntä nähdään enimmäkseen tarinan alussa. |
 |
Dandy Bill on huilua soittavan tytön koira. Dandy Bill tottelee huilun musiikkia ja tekee hyökkäyksiä sen tahdissa.
Dandy Billin omistajan sekaannuttua Tachibanan perheen bokserin otteluun katkaisee yksi Tachibanan perheestä (Gotō) tytön huilun kesken tämän koiran ja bokserin välistä ottelua, mikä aiheuttaa Dandeibirun häviämisen. |
 |
Shiyōko on huilua soittava tyttö joka osallistuu taistelukoiraotteluun yhdessä koiransa kanssa.
Hän kontrolloi koiraansa ja kertoo tälle mitä seuraavaksi tehdä huilunsoiton välityksellä. Kun Tachibanat hajottavat kesken ottelun hänen huilunsa menee hänen koiransa täysin sekaisin ja näin ollen häviää. |
 |
Mekoji on länkkärihattupäinen poika joka saapuu yhdessä koiransa Harimaon kanssa kylään ottaakseen osaa tasitelukoirakilpailuun.
He saavat otteluun Miyashitan koiran vastustajakseen. |
 |
Harimao ottelee Miyashitan koiraa vastaan voittaen tämän puskemalla koiraa päähän (ja toistaa tempun jopa Miyashitalle itselleen)
Kesken Yamaton ja Harimaon välistä ottelua Miyashita hyppää kentälle jo nostaa Harimaon ilmaan tämän yrittäessä puskea Yamatoa päin.
Ottelun jatkuttua Yamato onnistuu vahingoittamaan Harimaota niin pahasti että tuomari keskeyttää ottelun Yamaton hyväksi. |
 |
Kokuō on vaarallisen näköinen vastustaja Hayatelle yhdessä heidän ottelussaan.
Ennen kilpailun alkua Tachibana on salakuljettanut paikalle Hayaten teräaseen ja antaa tämän Kenichille mikäli tilanne alkaa näyttämään pahalta.
Kesken kilpailun Kenichi meinaa heittää koirallensa terän mutta Ryō nappaa tämän hänen kädestään.
Kokuō kuitenkin häviää Hayatelle tämän saatua kerättyä lisävoimia ja koiran omistaja haukkuu tuomarin koska tämä ei pysäyttänyt ottelua vaikka tilanne kävi liian vaaralliseksi. |
 |
Fujiwara on panttivankina Matsudaakin ja tämän koiran Musashin valloittamassa mökissä metsän keskellä.
Lopulta poliisien ja Yamaton yhteistyöllä Fujiwara pääsee tukalasta tilanteesta. |
 |
Toshion isä. |
 |
Matsudaaki nähdään volumessa 9 yhdessä koiransa Musashin kanssa.
Hän on linnoittautunut metsän keskellä sijaitsevaan mökkiin ja pitää vankinaan nuorta naista. Yhdessä poliisien sekä Yamaton kanssa tilanne saadaan kuitenkin raukeamaan. |
 |
Musashi kuuluu Matsudaaki-nimiselle miehelle. Yhdessä he majoittautuvat metsämökkiin panttivankinaan nuori nainen, mutta loppujen lopuksi tilanne raukeaa ja he jatkavat yhdessä matkaansa muualle. |
 |
Maruyama Kenkichi on vanha mies joka aikanaan oli Yamaton isän omistajan kova kilpailija. Lopulta Maruyama ajautuu kouluttamaan Yamatoa (aivan Zetsu Tenrō Battōgan näköistä Bumerangi-liikettä). |
 |
Usabu Kentarō on poika jolla on lemmikkinä/ystävänä jättimäiskokoinen liito-orava metsässä.
Oravan kuitenkin seottua ja alettua tappamaan kaikkia täytyy Usabun sydän särkyneenä tappaa tämä. |
 |
Rara on jättimäinen liito-orava joka asuu mestsässä ja on Usabu Kentarō -nimisen pojan "lemmikki".
Aikoinaan kyseinen orava alkoi ryöstää mm. koiranpentuja kylästä (ollessaan n. koiran kokoinen itsekin) mutta kasvaessaan siitä kehittyi yhä suurempi uhka kaikille.
Rara saa surmansa Usabun jouduttua tappamaan tämä, oravan menettäessä malttinsa ja alkaessa tappaa kaikkia. |
 |
Mayumi ajaa nahkavaatteisiin sonnustautuneena moottoripyörää ja on Pete-nimisen koiran omistaja.
He ovat myös Jambon vastustajat yhdessä taistelukoiraotteluista. |
 |
Pete kuuluu Mayumi-nimiselle motoristinaiselle. Tämä ottelee Jamboa vastaan, jonka voittaakin, mutta häviää ottelussa Yamatoa vastaan. |
 |
Londo muistuttaa kovasti Ben-nimistä koiraa Yoshihiron GNG-mangasta.
Londolla ja Ryūn koiralla Tsurugilla on yhteinen menneisyys. Londo aikoinaan tappoi Tsurugin veljen (syytä ei tiedetä).
Yhdessä omistajansa Kōzōn kanssa Londo osallistuu mestaruusotteluun ja häviääkin vasta Tachibanan Builder-koiralle, jolle Yamatollakin on vaikeuksia pärjätä. |
 |
Varakkaan näköinen Maihara Kōzō omistaa London (joka muistuttaa kovasti GNG:stä tuttua Beniä). He ottavat osaa lopulliseen mestaruusotteluun. |
 |
Seijiyūrō on Ryūn omistaja. Hänellä on kaksois(?)veli nimeltä Munenori.
Menetettyään ensimmäisen koiransa, Seijiyūrō jätti veljensä ja isoisänsä, vetäytyen yhdessä Ryūn kanssa omaan rauhaan. |
 |
Ryū on Seijiyūrōn koira. Ryūn äiti kuoli tämän ollessa vasta pentu ja tämän oma elämä päättyy myös lyhyeen jättimäisen gorillan hyökätessä Seijiyūrōn kimppuun, jolloin Ryū yrittää puolustaa isäntäänsä ja saa surmansa.
Tätä ennen he ehtivät ottaa osaa mm. taistelukoiraotteluun Yamatoa vastaan, jolloin ottelu päättyy tasapeliin koirien alkaessa yhtäkkiä nuolla toistensa haavoja. |
 |
Tämä koira on Ryūn emo. Hän on Seijiyūrōn entinen koira ja hänen tarinansa on hyvin surullinen.
Seijiyūrōn ollessa nuorempi hänen isoisänsä otti Ryūn emon mukaansa autoon ja jätti sen metsään, sidottuna puuhun. Seijiyūrōn kysellessä isoisältään (Gohee) missä hänen koiransa on, vastasi tämä ettei tiennyt.
Kun koira hieman myöhemmin palasi takaisin se hyökkäsi suoraan Goheen käteen jolloin Seijiyūrōn veljen koira hyppäsi puolustamaan ja tappoi tämän. Seijiyūrōlle jäi koirastaan jäljelle vain muisto ja tämän pentu, Ryū. |
 |
Munenori on Seijiyūrōn veli. Hänen entinen koiransa tappoi aikoinaan veljensä koiran, joka riitautti veljekset toisistaan. |
 |
Tosaō on Munenorin taistelukoira.
Häviää Yamatolle. |
 |
Takii on Burai-nimisen koiran omistaja.
Hän saapuu kylään hyvin mystisenä, peittäen kasvonsa kaulaliinaan. Yhdessä Burain kanssa he osallistuvat taistelukoirakilpailuihin, mutta häviävät kuitenkin Yamatolle. |
 |
Burai viimeistelee vastustajansa ennenkuin ottelu on melkein alkanutkaan ja tämä ottaa yhteen kilpailupaikalla Hayaten kanssa, jota jo aiemmalla tapaamisellaan runnoi, kunnes koirat keskeytetään.
Burai harjoittelee agility-tyylisellä radalla otteluitaan varten jotta se olisi mahdollisimman ketterä ja pääsisi iskemään ensimmäisenä.
Otellessaan kuitenkin Yamatoa vastaan ottelun alkamisen keskeyttää nuori poika joka on kuljettanut teräaseen kilpailupaikalle yrittäen tappaa Burain kostoksi siitä mitä tämä teki hänen siskolleen aikanaan kilpailussa.
Ottelu laitetaan uusiksi ja Yamato selviytyy voittajana. |
 |
Gohee nähdään ensimmäistä kertaa seuraamassa Yamaton ja Blackien (dobermanni) ottelua.
Seijiyuuroun ollessa nuorempi Gohee otti tämän koiran ja vei autollaan keskelle metsää jonne sitten jätti tämän puuhun sidottuna. Seijiyūrōn kysellessä koiraansa väitti Gohee ettei tietänyt mitä sille oli käynyt.
Kun koira kuitenkin ilmestyi takaisin kotiin se hyökkäsi suoraan Goheen käteen kiinni jolloin Seijiyūrō veljen koira tappoi tämän. |
 |
Gotō Toseiran -perhe omistaa tosa-taistelukoiria josta Musashikin on lähtöisin.
Yamato ja Hayate päihittävät heidän koiransa ottelussa. |
 |
Kyseinen herra on Kenichin isä. Hän on metsästäjä ja jää asumaan taloonsa Kenichin lähdettyä kylään koiransa kanssa. |
 |
Miyashita on yhdessä koiransa kanssa pelottavan näköinen yhdistelmä heidän mennessä Mekojia ja tämän koiraa vastaan otteluun.
Heidän ikäväkseen vastustajan koira käyttää puskemista tehokkaana aseena ja kun Miyashita ottelun lopuksi kumartuu loukkaantuneen koiransa ylle, puskee Harimao häntä päähän.
Myöhemmin Yamaton taistellessa Harimaota vastaan hyppää Miyashita väliin antaen Yamatolle lisäaikaa toipua. |
 |
White Wolf (Shiroi Gundan) johtaa suurta "valkoista" villikoiralaumaa.
Heihin Yamato ja kumppanit törmäävät ollessaan metsällä ja jouduttuaan toisen villikoiralauman saartamaksi.
White Wolfin lauman kilpailija reviiristä on mustan dobermannin johtama "tumma" koiralauma.
Ryōn, Yamaton, Kosuken ja Jambon surmattua tummienkoirien lauma, jää White Wolf heille kiitollisuudenvelkaan ja ilmestyy myöhemmin auttmaan Yamatoa ja Musashia.
Oteltuaan Red Killeriä vastaan menettää White Wolf vasemman etutassunsa, mutta kostaa tämän myöhemmin koiralle samalla mitalla. |
 |
Tämä mies on Red Killerin omistaja.
Kun koira vihdoin hävisi ottelussa Yamatoa vastaan suuntasivat he matkansa jälleen kohti uutta kylää. |
 |
Red Killer on erittäin vahva ja vaarallisen näköinen taistelukoira.
Saapuessaan omistajansa kanssa Yamaton kylään he kohtaavat villikoiralauman johtajan, White Wolfin, ja koirien välille syntyy riitaa sillä Red Killer sattuu tappamaan lehmiä koirien alueelta josta villikoiria voitaisiin pitää vastuussa.
Red Killer onnistuu repäisemään villikoirien johtajan vasemman etutassun melkein kokonaan irti (joka myöhemmin joudutaankin amputoimaan) mutta pelastuksekseen tämä hyppää kuiluun yhdessä Musashin kanssa joka yritti tulla apuun.
Myöhemmin White Wolf kostaa Red Killerille ja repii tältä vasemman etutassun irti. |
 |
Tämä suurikokoinen gorilla Sarugami (=apina) hyökkää ihmisten sekä koirien kimppuun taistelukoirakilpailupaikan ulkopuolella.
Ryū pelastaa isäntänsä tältä hirmugorillalta ja saa itse surmansa. |
 |
Shimonseiji on rikas, mahtaileva ja lainvastaisia keinoja käyttävä mies.
Tämä saapuu Yamaton kylään mm. tiputtamalla taistelukoiransa lentokoneesta laskuvarjoin, jonka jälkeen koirat tappavat läheisen eläintarhan leijonia.
Shimonseijillä on salainen "laboratorio" eläintarhan alla ja yksi hänen lemmikeistään on Afrikasta tuotu hyeenakoira. |
 |
Sahara on Afrikasta tuotu hyeenakoira ja kuuluu Shimonseiji-nimiselle miehelle.
Tassuissaan Sahara käyttää aseena pitkiä metallikynsihansikkaita. |
 |
Youheikenbutai-koirat ovat Shimonseijin omistuksessa ja niillä on yllään vähintään piikikäs päähine.
Osalla koirista on päällään kokovartalon peittävä piikkihaarniska. |
 |
Soldier on yksi Shimonseijin koirista ja tarpeeksi vahva repiäkseen heiveröisen metallioven hajalle.
Soldier on lähellä hävitä Yamatolle, mutta heidän ottelunsa keskeyttää Sahara, joka haluaa itse taistella Yamatoa vastaan.
White Wolfin lauma lopulta tappaa Soldierin. |
 |
Maihara Ryū omistaa (yllättävästi Rikiä GNG:stä muistuttavan) Tsurugi-nimisen koiran.
Ryū ei voi unohtaa kuinka hänen todennäköisesti isänsä (Maihara Kōzō) koira tappoi aikoinaan Tsurugin veljen.
Ottelussa Yamatoa vastaan Tsurugin otsa alkaa vuotamaan verta ja Ryō muistaa heti kuinka tämän veli vuosia sitten makasi veren peitossa, kuolleena maassa. Hän alkaa voimaan pahoin ja pyörtyy jolloin ottelu keskeytetään ja Yamatosta tulee voittaja. |
 |
Tsurugi on Maihara Ryūn koira ja muistuttaa paljolti GNG:stä tuttua Riki koiraa.
He taistelevat Yamatoa vastaan ja vaikka Tsurugi on taitava taistelija ja omaa hyvin omaperäisen taktiikan, häviävät he Yamatolle Ryūn pyörtyessä kesken taistelun.
Tämä johtuu siitä että verta vuotava Tsurugi tuo Ryūlle mieleen koiran veljen, jonka hänen isänsä koira Londo aikoinaan tappoi. |
 |
Sniper on hirviömäisen näköinen koira jolta puuttuu liha kuonosta.
Tachibanat kilpailuttavat tätä ja hävittyään Yamatolle ei koiraa sen koommin enää näykään. |
 |
Sugatani Takeo omistaa yhdessä isoisänsä(?) Takenon kanssa Tarōmaru-nimisen taistelukoiran.
He kilpailevat mm. lehmänkokoista taistelukoiraa vastaan ja voittavat tämän, mutta häviävät kuitenkin ottelussa Yamatoa vastaan. |
 |
Sasaki Tōzaburō näkyy välistä seuraamassa taistelukoiraotteluita ja hänen voisi olettaa olevan kenties Ryōn jonkinsorttinen manageri tms. |
 |
Markie-niminen hieman vanhahko mies toimii tuomarina mestaruusottelussa. |
 |
Mustang on varsinaisessa mestaruusottelussa Yamaton ensimmäinen vastustaja.
Aluksi Yamatolla on tukalat oltavat koiran vedettyä tämä veden alle taistelukehässä sijaitsevassa altaassa, jolloin hetken jo näyttää että Mustang on voittaja mutta lopulta viimeisen iskun tekijäksi selviytyy kuitenkin Yamato. |
 |
Jimmy Sano on ulkomailta isänsä kanssa mestaruuskilpailuun saapunut poika. |
 |
Lagger on yksi mestaruusottelun kilpailijoista. Yamato tapaa tämän ensimmäisen kerran ollessaan rannalla yhdessä Jambon, Ryōn ja Kosuken kanssa.
Koira pelaa omistajansa kanssa jalkapalloa joka on terästetty painavalla massalla ja harjoittelee näin lähestyvää mestaruusottelua varten. |
 |
Wohlen on uusnatsipoika, joka on saapunut Saksasta asti osallistuakseen mestaruusotteluun koiransa Bayernin kanssa.
Hän johtaa koiraansa ruoskalla ja käyttää mustaa sotilasmaista asustetta yhdessä hatun kanssa jossa on Saksan tunnus, kotka. |
 |
Bayern on yksi lopullisen mestaruusottelun kilpailijoista. Tämä on saapunut Saksasta asti omistajansa kanssa ja tottelee piiskaa, suorittaen mitä milloinkin tarkoittavan liikeen.
Voittaa mestaruusottelussa ensimmäisen vastustajansa.
Mutta häviää kuitenkin Yamatolle, oltuaan niskanpäällä koko ottelun ajan, sillä Tachibana haluaa otella Ryōta sekä Yamatoa vastaan ja niinpä hän sekoittaa Bayernin kuvioistaan piiskaamalla vyöllä katsomossa, jolloin Yamato saa mahdollisuuden iskeä.
Koiralle on poltettu/maalattu natsi-Saksan hakaristi rintaan. |
 |
Ri Enkou on yhdessä koira(-sutensa?) kanssa yksi mestaruusotteluun saapuneista kilpailijoista.
He ovat Kiinasta asti. |
 |
Tomtom on Kiinasta asti mestaruusotteluun saapunut koira(-susi?).
Tämä mystisen oloinen koira ottelee suurta berhandilaista vastaan ja voittaa vastustajansa hukuttamalla (tosin tuskin kuolettavasti..).
Tomtomilla on pieni tupsu päässään joka vaikuttaa samalta kuin osalla GNG:ssä esiintyvillä susilla.
|
 |
Builder on hyper-treenattu koira jolla Tachibana osallistuu mestaruusotteluun.
Ensimmäisenä Builderilla on vastassaan hirmuisen näköinen ja kokoinen koira, mutta Builder onnistuukin kuin onnistuukin voittamaan tämän.
Seuraavan vastuksen (Londo) koira voittaa myös, mutta kaikkein epäonneksi Yamato ja Builder ottavat yhteen kilpailun ulkopuolella (vaikkakin kehässä) ja repivät toisensa verille.
Koska ottelu on epävirallinen heidät hylätään. |
 |
Amanai Kaoru omistaa Kaiou-nimisen suuren tosa-koiran.
Heidän nähdään taistelevan kehässä heti mestaruusottelun (jossa Yamatokin oli) päätyttyä. Kaoru on hyvin itsevarma persoona ja heti ottelun jälkeen esittää haasteen Ryōlle ja Yamatolle. |
 |
Kaiōn nähdään ottelevan kaksi ottelua Yamaton mestaruuskilpailun päätyttyä, joista kummatkin tämä voittaa. |
 |
Takeno on Suga-nimisen pojan isoisä(?) ja omistaa yhdessä tämän kanssa Tarōmaru-nimisen taistelukoiran. |
 |
Tarōmaru kuuluu vanhalle miehelle, Takenolle ja tämän pojanpojalle(?), Sugalle.
Häviää Yamatolle. |
 |
Blue Tiger on voimakas tiikerinraitainen koira.
Yamato voittaa tämän lopulta iskemällä koiran kaikki hampaat irti. |
 |
Tetsukimen on leijonatyyliseksi naamioitu koira.
Sillä on ihonalainen jalokivi otsassaan, jota koira käyttää apunaan puskiessaan vastustajaa päin. Yamato kuitenkin onnistuu irrottamaan kiven ja voittamaan koiran. |
 |
Yamagata Tōkenkiyōkai toimii todennäköisesti Ryōn managerina tarinan loppupuolella. |